Heikki Kovalainen yhdessä tallikaverinsa Yuichi Nakayaman kanssa sijoittuivat toisessa osakilpailussa peräkkäin viiden parhaan joukkoon rata-autoilun Super GT -sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa Suzukassa, Japanissa viime viikonloppuna.
Super GT -sarjan edellisessä osakilpailussa Heikki Kovalainen ja Yuichi Nakayama olivat sijoittuneet neljänneksi. Nyt kilpailuviikonloppu Suzukan radalla Japanissa käynnistyi aika-ajojen yhdeksännellä sijalla ja tuo sijoitus koheni kilpailussa neljä pykälää. Eroa kärkeen kertyi reilut puoli minuuttia. Super GT -sarjan pisteissä Kovalainen ja Nakayama ovat sijalla seitsemän ja eroa kärkeen (Yuji Tachikawa-Hiroaki Ishiura) on 12,5 pistettä.
GT500-luokan osalta Suzukan kilpailu oli Lexus-autojen näytöstä, sillä kolmoisvoiton lisäksi tulosluettelon seitsemästä kärkisijoituksesta peräti kuusi meni Lexus-autojen nimiin. Vuosi sitten Kovalainen oli ajanut ulos Suzukan kilpailussa, mutta nyt suomussalmelainen otti tunnetusta F1-radasta onnistuneen revanssin.
– Ei vielä täydellistä, mutta paljon paremmin jo kuin viime vuonna, kun ajoin ulos samalla radalla. Lexus-autot olivat tänään vahvoja, hienoa työtä kaikilta, Kovalainen kirjoitti kilpailun jälkeen Twitter-tilillään.
Super GT -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Changin radalla Buriramissa, Thaimaassa 29.-30. kesäkuuta. Sitä ennen Kovalainen nähdään ralliauton ratissa Japanin rallisarjan kauden viidennessä osakilpailussa, Montre Rallissa, joka ajetaan 7.-9. kesäkuuta. Kovalainen aloitti valmistautumisen tulevaan kilpailuun testaamalla Toyota GT86 -ralliautoaan tiistaina.
Lue myös! Tältä näyttää Kovalaisen ralliauto, kuva – Kauden avauskilpailu nyt tiedossa (9.5.2019)
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
