Nouseeko kolme suomalaista MM-pisteille? – Edellisen kerran Montessa 13 vuotta sitten

26.1.2020 / 06:44
Esapekka Lappi käy sunnuntaina taistelua neljännestä sijasta (Kuva: M-Sport Ford).

[ A- ] / [ A+ ]

Vaikka suomalaisvoitto tai -palkintosijoitus jääneekin tänä vuonna mitä suuremmalla todennäköisyydellä Monte Carlon MM-rallissa haaveeksi, on sinivalkoinen kuljettajatriomme tekemässä jotain sellaista tässä legendaarisessa kilpailussa, mitä ei olla nähty 13 vuoteen.

Edellisen kerran nimittäin kolme suomalaiskuljettajaa kiilasi Monte Carlon MM-rallissa MM-pisteille vuonna 2007, kun Marcus Grönholm oli kolmas, Mikko Hirvonen viides ja Toni Gardemeister seitsemäs. Tämänvuotisessa kilpailussa, ennen viimeistä ajopäivää, Esapekka Lappi on viidentenä, Kalle Rovanperä kuudentena ja Teemu Suninen sijalla 11. Sunisen ero viimeiseen MM-pistesijaan on 25,2 sekuntia.

Lappi oli lauantain erikoiskokeilla koko porukan neljänneksi nopein ja ajoi kiinni edellään neljäntenä kokonaistilanteessa olevaa Sebastien Loebia kiinni yli puolella minuutilla. Ennen sunnuntaita Loebin johto Lappiin nähden on 14,1 sekuntia.

– Iltapäivän lenkillä kaikki tuntui paremmalta. Teimme autoon muutoksia, jotka toivat lisää pitoa ja lisäksi jäänuottiryhmältä saatu info oli nyt paljon tarkempaa. Nämä toivat ison määrän lisää itseluottamusta ja pystyimme ajamaan parempia aikoja, sekä saavuttmaan Loebia. Mutta silti, 14 sekuntia on edelleen paljon, kun puhutaan yhdeksänkertaisesta maailmanmestarista, Lappi muistuttaa tallinsa tiedotteessa.

M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener hehkutti päivän päätteeksi Lapin suorituksia ja oli luottavainen sen suhteen, että tämä pystyisi vielä ohittamaan Loebin sunnuntaina. Viides sijakaan ei missään nimessä huono olisi, mutta neljäs sija kaikkien brittitallin tässä kilpailussa kokemien vastoinkäymisten jälkeen olisikin sitten jo lähes torjuntavoitoksi laskettava tulos.

– Oli upeaa nähdä Esapekan löytävän lisää itseluottamusta ratin takana tänään ja hän onnistui kaventamaan eron Loebiin nähden 50 sekunnista vain 14 sekuntiin. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka tässä taistelussa tulee käymään huomenna. Tottakai Loeb on todellinen mestari näillä erikoiskokeilla, mutta jos Esapekan itseluottamus kohenee entisestään, niin en kyllä löisi vetoa häntä vastaankaan, aina värikkäistä kommenteistaan tunnettu Millener sanoi.

Kalle Rovanperän varmat otteet uran ensimmäisessä MM-rallissa WRC-autolla saivat jatkoa myös lauantaina. Puuppolalaisen Toyota-kuljettajan kuudes sija on käytännössä jo kiveen hakattu, sillä ainakaan takaa ei uhkaajia ole luvassa, onhan tallikaveri Takamoto Katsuta jäänyt jo yli seitsemän minuuttia Rovanperästä.

– Ihan ok, vaikka en olekaan ihan niin tyytyväinen tähän päivään. Teemme juuri niin kuin meidän pitääkin tehdä, eli pyritään ajamaan virheittä. Olosuhteet lauantaina olivat varsin vaikeat ja me otimme kaiken varman päälle, koska emme taistele mistään sijoituksista. Opettelen edelleen sitä, kuinka saada autosta paras mahdollinen irti eri olosuhteissa. Kun tiedät ne asiat, voit olla nopeampi, Rovanperä korosti.

Suninen nousi lauantaina kokonaistuloksissa viisi sijaa ylöspäin ja MM-pisteiden tuntumaan sijalle 11. Ilman murheita neljällä viimeisellä erikoiskokeella M-Sport Ford -tallin toinen suomalaiskuljettaja tulee nousemaan kymmenen parhaan joukkoon ja kiinni vähintään yhteen MM-pisteeseen helpostikin, sillä edellä vajaan puolen minuutin päässä on WRC3-luokan Nicolas Ciamin.

– Kuivalla ja mudalla vauhtimme oli ihan hyvää, mutta jäällä tuli eroa slikseillä. Niihin paikkoihin minun on vain löydettävä lisää vauhtia, ne olivat minulle vaikeita. Varmasti voi sanoa erikoiskokeiden olleen enemmän kuin haastavia, varsinkin kelissä, joka tänään oli, Suninen kuvaili tiedotteessaan.

Monte Carlon MM-rallin viimeisenä ajopäivänä sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta, yhteispituudeltaan reilut 63 kilometriä. Viimeisen ajopäivän avaa La Bollene-Vesubien ja Peira-Cavan erikoiskoe, joka sisältää myös legendaarisen Col de Turinin vuoristosolan, noin 1600 metriä merenpinnan yläpuolella. Tuo erikoiskoe starttaa kello 9.17 Suomen aikaa.

Lue myös! Vuosituhannen jännittävin päätöspäivä edessä Montessa – “Edessä on iso taistelu” (26.1.2020)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit