Suomalaiskuljettajien avauspäivä WRC2-luokassa Saksan MM-rallissa perjantaina eteni kaksijakoisissa tunnelmissa. Yhtenä suurimmista voittajasuosikeista matkaan lähtenyt Esapekka Lappi on kolmantena ja mukana edelleen voittotaistelussa, kun taas Teemu Sunisen taival katkesi jo ensimmäisellä erikoiskokeella.
Vaikka Esapekka Lapilla kertyikin eroa avauspäivänä kärjessä ajavaan Armin Kremeriin lähes puoli minuuttia, ei Lappia pidä missään nimessä laskea vielä pois voittotaistelusta. Lappi ajoi perjantaina ek-sijoitukset 4-6-4-2-4.
– Rehellisesti sanottuna aika hullu päivä. Olosuhteet olivat todella hurjat, etenkin leikkauskohdissa oli paljon mutaa tiellä, Lappi kommentoi Facebook-ryhmänsä videohaastattelussa.
Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Lappi pyöräytti Skodansa ympäri, toisella erikoiskokeella jopa kahdesti, mutta onneksi renkaat kiinni asfaltissa ja tien puolella.
– Tehtiin myös virheitä. Kolme kertaa 360 astetta ympäri, ei ehkä se optimaalisin tapa ajaa erikoiskokeita läpi. Ei täydellinen päivä, mutta tyytyväinen pitää olla, että selvittiin tänne. Tästä on helppoa parantaa, Lappi suuntasi ajatukset jo lauantaihin.
Skoda miehittää WRC2-luokassa neljää kärkisijaa. Kremerin ja Lapin välissä toisena ajaa Pontus Tidemand, josta Lappi on jäänyt 1,7 sekuntia.
”Se oli kuin Montessa lumella”
WRC2-luokan MM-pisteissä Suomen MM-rallin jälkeen toisena oleva Teemu Suninen lähti hakemaan kokemusta Saksan haastavilta asfalttiteiltä, eikä ilmoittautunut mukaan MM-pistejahtiin. Sunisen matkanteko päättyi kuitenkin oikeastaan ennen kuin se ehti alkaakaan, kun rallin ensimmäisellä erikoiskokeella noin seitsemän kilometrin ajon jälkeen Skoda lipsahti kivimuuriin.
Sunisen tiedotteen mukaan edellä ajaneet kärkiautot olivat leikanneet mutkia sen verran rajusti, että tielle oli ”kaivautunut” runsaasti mutaa. Tämä yhdistettynä liian myöhäiseen jarrutukseen tilanteessa johti Sunisen kohdalla kohtalokkaaseen ajovirheeseen.
– Mentiin yksi neulansilmä leveäksi ja takanurkka osui kivimuuriin. Päästiin jatkamaan, vaikka tukivarsi oli vääntynyt. Vähän siitä eteenpäin, niin se sitten katkesi. Aikaa meni niin paljon, ettemme päässeet jatkoon, Suninen kommentoi tiedotteessaan.
– Alku tultiin puhtaasti ja hyvin, mutta siihen neulansilmään olisi pitänyt lähestulkoon pysähtyä, että olisi siitä selvinnyt. Se oli kuin Montessa lumella.
Suninen jatkaa lauantaina kilpailua Ralli 2 -säännön turvin.
Viime vuonna Saksan MM-rallissa WRC2-luokan voittaneelle Jan Kopeckylle avauspäivä oli epäonninen. Ensimmäisellä erikoiskokeella Kopecky spinnasi ja toisella erikoiskokeella tshekki joutui renkaanvaihtoon. Huoltotauon jälkeen Kopecky kuitenkin näytti, että vauhtia löytyy, ajaen kolmelle erikoiskokeelle ennen yötaukoa luokan pohja-ajan. Kopeckyn sijoitus avauspäivän jälkeen on kuudes ja eroa kärkeen reilut puolitoista minuuttia.
WRC2-luokan tilanne 5/18 ek:n jälkeen
1) Armin Kremer (Skoda) 1.02.45,7 WRC2
2) Pontus Tidemand (Skoda) + 26,7
3) Esapekka Lappi (Skoda) + 28,4 WRC2
4) Ghislain De Mevius (Skoda) + 1.08,7 WRC2
5) Pierre-Louis Loubet (Citroen) + 1.29,6 WRC2
6) Jan Kopecky (Skoda) + 1.34,8 WRC2
7) Bernhard ten Brinke (Skoda) + 2.29,4 WRC2
8) Jose Antonio Suarez (Peugeot) + 2.59,0 WRC2
9) Yannick Neuville (Skoda) + 3.52,0
10) Mark van Eldik (Skoda) + 3.53,0 WRC2
———-
35) Teemu Suninen (Skoda) + 35.26,7
Pohja-ajat: Kopecky 3, Kremer 2
Kremerin keskinopeus: 94,6 km/h
Huom! Seuraamme RC2-luokan kokonaistilannetta, MM-pisteistä ajavat merkitty WRC2-tunnuksella
Saksan MM-rallin 2016 aikataulu
Perjantai 19.8.
EK 1 – Mittelmosel 1 (22,00 km) Pohja-aika: Kremer
EK 2 – Moselland 1 (23,38 km) Pohja-aika: Kremer
Huoltotauko
EK 3 – Mittelmosel 2 (22,00 km) Pohja-aika: Kopecky
EK 4 – Moselland 2 (23,38 km) Pohja-aika: Kopecky
EK 5 – Ollmuth (8,21 km) Pohja-aika: Kopecky
Ensimmäisenä ajopäivänä yhteensä 98,97 ek-kilometriä
Lauantai 20.8.
EK 6 – Freisen-Westrich 1 (14,73 km) Kello 9.20
EK 7 – Bosenberg 1 (14,45 km) Kello 9.46
EK 8 – Arena Panzerplatte 1 (2,87 km) Kello 11.22
EK 9 – Arena Panzerplatte 2 (2,87 km) Kello 11.33
EK 10 – Panzerplatte Lang 1 (40,80 km) Kello 11.51
Huoltotauko
EK 11 – Freisen-Westrich 2 (14,73 km) Kello 16.38
EK 12 – Bosenberg 2 (14,45 km) Kello 17.04
EK 13 – Arena Panzerplatte 3 (2,87 km) Kello 18.40
EK 14 – Panzerplatte Lang 2 (40,80 km) Kello 18.58
Toisena ajopäivänä yhteensä 148,57 ek-kilometriä
Sunnuntai 21.8.
EK 15 – Dhrontal 1 (14,79 km) Kello 8.13
EK 16 – Sauertal 1 (14,84 km) Kello 9.42
EK 17 – Dhrontal 2 (14,79 km) Kello 10.47
EK 18 – Sauertal 2 (14,84 km) Kello 13.08 Power Stage
Kolmantena ajopäivänä yhteensä 59,26 ek-kilometriä
Koko rallin pituus yhteensä 306,80 ek-kilometriä
Lue myös! Kiinan myrskyistä vaihdelaatikon hajoamiseen – Latvalalla isojen pettymysten viikko (19.8.2016)
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
