Roope Korhonen ylsi uransa 11. SM-rallissaan ensimmäiseen luokkavoittoon, kun Peugeot-kuljettaja kaasutteli SM3-luokan ykköseksi viime viikonloppuna Lahdessa.
Vuonna 2019 rallin SM-sarjassa debytoinut Roope Korhonen sijoittui viime kaudella SM3-luokan loppupisteissä viidenneksi ja kuluva kausi sai lentävän lähdön, kun Rovaniemeltä tuli tammikuussa uran ensimmäinen palkintosijoitus SM-sarjassa kolmannen sijan myötä. Kouvolassa Korhonen oli neljäs ja Turussa toinen, kunnes Seinäjoen kesäkuisen keskeytyksen jälkeen Lahdessa viime viikonloppuna ajetusta kauden viidennestä osakilpailusta tuli ensimmäinen luokkavoitto.
– Äärimmäisen hienolta tuntuu, kun tästä on jo pitkään unelmoinut, Korhonen hehkutti tiedotteessaan voittoisan kilpailun jälkeen.
Perjantain jälkeen Korhonen yhdessä kartanlukijansa Anssi Viinikan kanssa olivat kokonaistilanteessa kolmantena, reilun kymmenen sekunnin päässä kärjestä. Heti lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella tilanne muuttui, kun kärjessä paahtanut Henri Hokkala joutui keskeyttämään ja Korhonen ohitti myös Kristian Niemisen, nousten kertaheitolla luokan johtoon.
Kahdella seuraavalla erikoiskokeella Korhonen oli luokan nopein kuljettaja ja huoltotauolle saavuttaessa johtomarginaali oli kasvanut 12 sekuntiin. Eikä Korhosen vauhti hidastunut kilpailun viimeiselläkään lenkillä, kolmesta viimeisestä erikoiskokeesta Peugeot-kuljettaja vei nimiinsä ensimmäisen ja maalissa voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Niemiseen nähden oli 25,7 sekuntia. Kolmannen sijan napannut Tommi Heino jäi kärjestä reilun minuutin.
– Päätettiin iskeä aamupäivän lenkillä ja siinä onnistuttiin tosi hyvin. Se oli myös strateginen valinta, sillä ajattelimme päivähuollon jälkeisten pätkien tarjoavan esiin nousseita kiviä ja huonokuntoista tietä. Näin lähdettiin rakentamaan pientä hölläilyn varaa iltapäivään. Todella hyvä kisa meiltä, vaikka oltiinkin vähän unessa ensimmäisenä päivänä. Mitään isompia ongelmia ei ollut ja saatiin vedettyä koko ralli täysillä, Korhonen totesi tyytyväisin mielin.
Niemiselle nyt tullut palkintosijoitus oli SM-sarjassa ensimmäinen ja Korhosen tavoin myös Nieminen ajoi 11. SM-rallinsa. Heino puolestaan kirjautti ensimmäisen palkintosijoituksensa SM-sarjassa Seinäjoella kesäkuussa ja myös silloin sijoitus oli kolmas. Voiton myötä SM3-luokan pistejohtoon noussut Korhonen on muuten kotoisin Laukaasta, rallilegenda Juha Kankkusen tunnetuksi tekemästä keski-suomalaisesta kunnasta.
Keski-Suomesta on kotoisin myös Henri Hokkala, jonka taival SM-sarjassa Rovaniemen kakkossijan jälkeen on kulkenut enemmän ja vähemmän sitä kuuluisaa Via Dolorosaa, Kärsimysten tietä, pitkin. Hokkala olisi mestaruustavoitteensa kannalta tarvinnut ehdottomasti Lahdesta hyvän pistepotin ja kolmen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen tilanne näyttikin hyvältä. Lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella Fordin vetoakselin uloin nivel kuitenkin päätti purkaa työsopimuksensa.
– Vähän on jäänyt vauhti piippuun tänä kesänä. Aina kun ollaan yritetty oikeesti ajaa lujaa, niin joku asia on vastustanut, eikä olla päästy oikein nauttimaan tästä lajista muuta kuin vastoinkäymisten muodossa. Viimeisessä kahdessa osakilpailussa ollaan annettu liikaa helppoja pisteitä muille, eikä asetelmat kauden päätökseen ole optimaaliset, neljäntenä SM3-luokan pisteissä oleva tikkakoskelainen harmitteli.
Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Kokkolassa 24.-25. syyskuuta, missä jaossa on korotetut SM-pisteet.
Lahden SM-ralli ja SM3-luokan lopputulokset
1) Roope Korhonen-Anssi Viinikka (Peugeot) 58.34,3
2) Kristian Nieminen-Valtteri Nieminen (Ford) + 25,7
3) Tommi Heino-Samu Vaaleri (Ford) + 1.07,9
4) Niko Patajoki-Juha Lummaa (Peugeot) + 1.17,2
5) Kim Forsgren-Kari Kallio (Ford) + 1.57,3
6) Toni Herranen-Sebastian Virtanen (Ford) + 2.00,8
7) Jani Lahtinen-Matti Hämäläinen (Renault) + 3.46,4
Korhosen keskinopeus: 113,1 km/h
Pohja-ajat: Korhonen 5, Herranen 2, Heino 1, Hokkala 1
SM3-luokan pistetilanne 5/6 osakilpailua
1) Roope Korhonen (LMM) 75
2) Lauri Joona (SAU) 74
3) Tuukka Hallia (MäntsMK) 64
4) Henri Hokkala (AL/AKU-Jkl) 57
5) Tommi Heino (HuiUA) 43
6) Toni Herranen (KR-Team Ry) 42
7) Kristian Nieminen (ToivAUK) 41
8) Kim Forsgren (MäntsMK) 36
9) Benjamin Korhola (VihUA) 33
10) Sami Pajari (HeiUA) 25
Pisteistä vähennetty sääntöjen mukainen heikoin tulos osakilpailuista 1-5
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet

Virolaisvieras tuli, näki ja voitti – Heikkilä pistejohtajana Kokkolan finaaliin
Lappi omaa luokkaansa – Kinnusen hylkäys muutti mestaruustaistelun asetelmia

